tiistai 14. helmikuuta 2017

Epäloogisuus googlen puheohjauksesa


Ensinnäkin pyydän lukemaan tätä tekstiä pieni pilke silmäkulmassa.
Eli aloitetaanpa. Mietin saisiko talkbackin päälle google nowlla.
Testattu on, kun saan bluetoothin päälle samomalla "bluetooth
päälle".
Niin en saa kuitenkaan talbackia päälle sanomalla talkback päälle :).
Olen kokeillut muitakin avustimia, niin kuin olen kirjoittanut. Ongelma kai lähinnä on
saada puheentunnistus päälle. Goole now on hyväksi havaittu. Lisäksi on
luottamuskysymykset, googella on myös google assistant. Näyttäsi myös siltä,
ettei voi n voi kytkeä mobiilidataa pois sanomalla ”mobiilidata pois”.
Eli tässä tapauksessa sillä estetään ampumasta itseä nilkkaan, sillä google
nowhan lakkaisi toimimasta ilman nttiä. Päätelmäni on, että koska talkback tarvitsea luvan
päästä kaikkialle,sitä ei voida kytkeä päälle turvallisuuteen vedoten puheohjauksella.
Niinpä niin, no sehän on turvalista, kun google puheohjausta käyttäessään
nauhoittaa kaiken :D. Tästä syystä en ole asentanut google assistant ohjelmaa.
On nimittäin mielenkiintoista tutkailla välillä omaa toimintaa google tiline hallinnan kautta.
Joka tapauksessa asetustenkauttahelppokäyttöisyys kytkimet varoittaa asioista kun se otetaan asetusten kautta käyttöön, lisäksi kysytään puhelimen lukituskoodi.
En muuten saa tälläkohtaa kuitattu lukituskoodia myöskään
sormenjälkitunnistimella.
Sama pätee kaikkiin kytkimiin, jotka ovat helppokäyttöisyyden alla.
En muuten ole saanut selville, mihin esimerkiksi nortonin helppokäyttöisyys
kytkin oikeastan vaikuttaa, Norton on kuitenkin myös tuolla kohdassa suojaus ja laitteen
ylläpitäjät. Mutta arvelen,että talkback puhuu enemän arkaluotoista tietoa myös nortonissa
kun helppokäyttöisyyden kanssa.
Käsittääkseni ohjelmilla joille annetaan pääkäyttäjä oikeuksia on pääsy jokatapauksessa pääkäyttäjä toimintoihin kuten varmuuskopiointi. Epäloogisuus talkbackin
kohdalla on tietysti se,että minulla on kohdasa helppokäyttöisyys esteetömyyden pika kuvake käytössä päällä.
On muuten epälooginen suomennos, sillä tämä mahdollistaa sen,että
painamalla virtanäppäintä ja pitämällä kahta sormea näytöllä talkback
käynnistyy, tätä toimenpidettä käytettäessä talkback ei kysele mitään, vaan
puhelin tekee ”softbootin”, voisi siis olettaa että tässä tehdään eräänlainen
oikeuksien uudelleen antaminen. Muuten samsungissahan tuo talkbackin
pikakuvake tosiaan saadaan virta näppäimen painamisen jälkeen näkyviin
tulevaan dialogiin, kuten tietty siellä on myös lentokonetila ja virta pois.
Jos ite käyn laittamassa talkbackin päälle helppokäyttöisyys valikosta, ei
softbootia tehdä, koska puhelin tosiaan kysyy vahvistuksen oikeuksista, kuten aiemmin
totesin.
Eli kuten huomaatte, tässä pakinassa on myös vastaus, miksi tuo epäloogisuus
puheohjauksesa, ettei talkbackia kytketä päälle. Tosin nämä ei perustu
muuhun kuin meikäläisen valistuneeseen arvaukseen esim siltä osim. miksi
softboot tehdään jos talkback käynnistetään virtanäppäimen avuslla ja sitä
ei tehdä jos ite käyn laittamassa sen päälle asetuksista. Tuo
jälkimmäinenhän ei ole sokealle mahdollinen, joten olisi tavallaan sokealle
helppoa että google now antaisi kytkeä aivan kaikkia kytkimiä pois ja
päälle :).
Kuvakaappaus, dialogi joka näkyy helpppökäyttöisyyden alta, kun talkback kytkin kytketään päälle.

kuvaruudun teksti tekstinä.

Käytä kohdetta TalkBack Jos TalkBack kytketään päälle, laite ei käytä nayttölukkoa datan salauksen tehostamiseen.
Kohteen TalkBack täytyy:

Tarkkailla toimenpiteitäsi
Vastaanottaa ilmoituksia, kun kommunikoit sovelluksen kanssa.

Noutaa ikkunan sisältöä
Tarkistaa käyttämäsi ikkunan sisällön.

Ottaa käyttöön Tutki koskettamalla
Kosketut kohteet lausutaan ääneen, ja ruuriulla v0i liikkua eleiden avulla.

torstai 19. tammikuuta 2017

Puhelimen muisti ja ulkoinen kortti


Vaikka nykyisin android toimii suhteellisen hyvin ulkoisen muistikortin
kanssa. Saattaa ulkoisen kortin käytössä ohjelmien asennuspaikkana tulla ongelmia.

Versio 6.x ja uudemat ovat varman paljon ongelmia korjanneet.
Minulle on henkilökohtaisesti kuitenkin käynyt niin, etten luota täysin
ulkoiseen sd-korttiin.
Linux käyttöjärjestelmä tekee sen,että ulkoisela kortilla tulisi olla ext4
tiedostojärjestelmä, jotta se olisi täysin linux yhteensopiva. Ulkoisen levyn nopeus pitäisi olla niin
nopea,että käyttöjärjestelmä ottaisi sen käyttöön (mount) nopeasti ennen käynnistyksen yhdteydessä (init) prosesseja. Juuri tuo epäilyttää ulkoisissa korteissa. Boottaus jäjjestys
on varmasti ensisijaisesti sisäisestä kortista, kun tutkii androidia
adb:llä (android debugging bridge), on huikea ero vanhemman ja uudemman android version antamien tietojen välillä. ”levyt” näkyvät nykyisin, tässä esimerkki.

Debuging pitää olla sallittu ja adb shell puhelimenpäästä sallittu kuten lelvyjen käyttö. Asiasta kiinnostuneet löytää lisätietoa muualta.
Adb shell (enter käynnistää tässä kirjoitettu Honor8 shelliin diskfree komento

df
Filesystem Size Used Free Blksize
/dev 1.8G 116.0K 1.8G 4096
/sys/fs/cgroup 1.8G 12.0K 1.8G 4096
/mnt 1.8G 0.0K 1.8G 4096
/sys/fs/cgroup/pids: Permission denied
/system 3.4G 2.4G 942.8M 4096
/cust 492.0M 409.6M 82.4M 4096
/cache 248.0M 160.0K 247.8M 4096
/splash2: Permission denied
/3rdmodem 59.0M 4.8M 54.2M 1024
/3rdmodemnvm: Permission denied
/3rdmodemnvmbkp: Permission denied
/sec_storage: Permission denied
/mnvm2:0: Permission denied
/modem_log: Permission denied
/storage 1.8G 0.0K 1.8G 4096
/data 24.1G 11.3G 12.7G 4096
/mnt/runtime/default/emulated: Permission denied
/storage/emulated 24.1G 11.7G 12.4G 4096
/mnt/runtime/read/emulated: Permission denied
/mnt/runtime/write/emulated: Permission denied
/mnt/media_rw/373F-12EB: Permission denied
/mnt/runtime/default/373F-12EB: Permission denied
/storage/373F-12EB 14.9G 4.2G 10.7G 32768
/mnt/runtime/read/373F-12EB: Permission denied
/mnt/runtime/write/373F-12EB: Permission denied
1|shell@HWFRD:/ $

Eli ulkoisena korttina 16 Gt toshiba (todellinen tila 14.9 gigaa josta vapaana 10,7 Gt)
Storage emulated,joka on puhelimen sisäinenen levy ,jossa 24.1 gt tilasta jaljella on 12.4 gt)
huomaa että ns rom muisti vie osan 32 gt kortista (hakemisto system 3.4 gt)

Niin ikään näet komennolla ls listauksen puhelimen juurihakemistosta.
Siellä hakemisto sdcard joka edustaa puehlimen sisäistä korttia
Lisäksi näet hakemiston storage, jossa symboliset linkit todellisiin tallennustiloihin
alla esimerkki:
cd storage/
ls -al
drwxrwx--x root sdcard_rw 1970-01-01 02:00 373F-12EB
drwx--x--x root sdcard_rw 2016-10-18 01:12 emulated
lrwxrwxrwx root root 2017-01-09 21:25 sdcard0 -> /storage/self/primary
lrwxrwxrwx root root 2017-01-19 08:29 sdcard1 -> /storage/373F-12EB
drwxr-xr-x root root 2017-01-09 21:24 self


Vaikka noin hyvin asiat on nähtävillä,silti ole vakuuttunut siitä,että kaikki palvelut käynnistyisi mikäli ne on sijoitettu käyttämään ulkoista korttia. Itse asiassa on havaintoja päinvastaisesta
esimerkiksi saavutettavuutta tarvittaessa. Vastaan tuli tapaus jossa talkback ei käynnistynyt
bootissa.
Lisäksi kun itse laitoin ulkoisen muistikortin,joka oli ollut jo vanhassa puhelimessa,
puhelin ilmoitti käynnistyessään, että kortista saattaa aiheutua
suorituskyky ongelmia,koska se ei ollut mikään ultranoepa sd kortti. Tästä syystä kannattaneekin ottaa vakavasti suositukset nopeiden sd-korttien käyttämisen puolesta.
Olen todennut,että oikeuksien antaminen ulkoiseen korttiin, on jotenkin
kökkö, se on kökkö jopa ilman talkbacia. On tullut tuo vastaan mm
purkattujen tiedostojen purussa ulkoiselle kortille.
Ihmettelin asiaa Samsungissa vanhojen android versioiden
kanssa. Aivan helposti se ei minusta nykyisinkään tapahdu, vaikka voi olla
että toimin hassusti. 
Eli otetaanpa tästä nyt sellainen rautalanka väännös. Lataan pakatun tiedoston
puhelimen sisäiseen korttiin kansioon download. Jos avaan ja yritän purkaa
zipin suoraan ulkoiseen korttiin päädyn tilanteeseen jossa järjestelmä
pyytää antamaan käyttämälleni 7zipperille oikeudet ulkoiseen korttiin. Meni
tovi aikaa ennen kuin tajusin miten tuossa pitää toimia :).
Eli mulla ukee puunäkymä jossa näkyy sisäinen muisti ja muistikortti, joka
tässä honor8:ssa näyttää sanovan olevansa toshiba, aiemmissa android
versioissa Samsungissa luki tässä numerorarja :). Kun välitsen ulkoisen
kortin sen jälkeen pitää valita "valitse kaikk"i ja hyväksyä, mikäli haluaa
purkaa zipin mihin tahansa. Ohjelmissa on eroja tuossa ulkoisen kortin
käytössä.
Koska olen siinä mielessä poikkeava näkövammainen, että mulla on ofline karttoja
puhelimessa, ne luontaisesti osaa käyttää ulkoista korttia, samaa ei voi
sanoa kaikista sovelluksista. Kamera sovellus niin ikään voidaan laittaa tallettamaan
kuvat puhelimen ulkoiselle kortille.

torstai 5. tammikuuta 2017

Vaihtoehtoja AirDroidille osa2: Mightytext


Tässä esittelen lyhyesti MightyText sovelluksen, joka on niin ikään vaihtoehto Airdroidille, Mightytextin käyttöliittymä on toisin kuin Airmoren vain englanninkielisenä. Mightytext keskittyy lähinnä tekstiviesteihin. Mikäli halutaan muuta Airmore on huomattavasti kattavampi. Toki kannattaa tutkia millaisia yhteistyökaluja puhelimen valmistaja tarjoaa. Huowei ainakin tarjoaa Huawei suitea ja Samsung Kies ohjelmaa, jotka toimii johdon avulla. Olen esitelyt nämä jututut lähinnä se mielessä, jos ja kun halutaan isolta näytöltä lukea puhelinta, eikä ole johtoa eika mahdollisuutta jakaa ruutua älytelkkariin. Ohjelman voi ladata täältä. Alla alkunäyttö

google storesta näyttää löytyvän myös tällainen versio. Enpä tiedä mikä ero näillä oikeastaan on. Enkä esittele tuota toista. Kuten en ole esitellyt Pushbullettiakaan, jota myös tarjotaan tämän kaltaisten ohjelmien käytäjille.
Aluksi kun menet Mitext.net/app sivulle  sinulta kysytään lupaa käyttää google google tietoja.
Kuvass sms näyttö


Vaihtoehtoja AirDroidille Airmore

Esittelin Airdroidin täällä
http://tanssiva-android.blogspot.fi/2016/04/airdroid-langattonta-tiedonsiirtoa.html
Nytten kun on vähän tehokkaampi puhelin, airdroid monista hyvistä ominaisuuksista huolimatta on kohtuullisen kova veikko syömään patteria, eli virtan käytössä on ihan syöksähti syysta tai toisesta suurkuluttajien joukkoon.
Huawein Honor8 puhelimessa tuon huomaa nopeasti.
Kun netistä hakee vaihtoehtoa, kyllähän niitä englanniksi löytyy, pitäydyn edelleen tämän blogin kanssa suomenkielisenä, joten lyhyesti esittelen tässä pari.


AirMore

Ensimmäisenä esittelen airmoren. Asenna puhelimen airmore Sovellus.
täältä ja mene osoitteeseen http://web.airmore.com/
sieltä saat esille alla olevan näkymän.Puhelimen päässä AirMore kuvassa oikealla.
s

 
Kun napautat yhdistä kuvaketta saat QR- koodin sannaajan jonka osoitatat selaimessa näkyvään QR koodiin. Vastaava ominiasuus käynnistyy skannaamine valinnasta, jost kuvakaappaus tässä.










Selaimen kuva vaihtuu uutee näkymään. Airmorea käytetään wi-fi:n kautta, mikäli olet mobiili datan tilassa airmore tarjoaa mahdollisuutta käyttää puhelinta hotspottina, en ole kokeillut tuota tilaa, sillä en ole tarvinnut sitä.




Yllä oleva kuvakaappaus esittää näkymää puhelimen musiikki valinana jälkeen.
Pystyt soittamaan musiikkia suraan AIrmoren läpi.

perjantai 9. joulukuuta 2016

Lisää matkustamiseen liittyviä sovelluksia

Tällä kertaa esittelen pari sovellusta julkisen kulkuneuvon käyttäjälle.
 Perille sovellukseen törmäsin, koska sitä suositeltiin minulle, google kauppa oppii sinulle tärkeät sovellukset nopeasti ja sen perusteella tarjoaa sovelluksia käyttöösi. Aiemmin olen esitellyt Nysse sovelluksen ratkaisuksi paikallisbussi tilanteeseen. Olen esitellyt myös Flightradar24 sovelluksen, jolla voi seurata taivaalla lehtäviä koneita, maksullisella osalla myös kenttien laskeutuvia ja nousevia koneita ja niiden lähtöaikoja. On olemassa myös tietysti tuo Junat kartalla sovellus, jolla saa selville ovatko junat aikataulussa. Näkövammastani johtuen pääsääntöisesti mukana on ollut sovelluksia, jotka ovat vähintään heikkonäköisen käytettävissä, toisaalta olen luopunut piaan sovelluksista jotka ovat hyvin graaffisia tai sekavan näköisiä. Turkulaisena myöskään en ole esitellyt sovelluksia jotka ovat tarkoitettu lähinnä pääkaupunkilaisten käyttöön.
Näkökulma on se,että sovellukset toimii muuallakin ja voisivat olla hyödyksi jollekin ihmiselle. Suunnitelmissa on esitellä kyllä myös viihdepuolen sovelluksia tulevissa blogi teksteissä, kyse on kuitenkin idieoista ja ajankäytöstä. Vaikka blogi on jo ollut usen kuukauden ajan olemassa, kukaan ei ole ollut kiinnostunut julkaisemaan tekstiä kanssani, eikä kukaan ole oikeasti lähettänyt kysmyksia tai palautetta :). Tilastoista näkyy kuitenkin, että blogissa käy joitakin katsomassa, mitä kirjoitan.
Palatakseni itse asiaan Perille sovelluksen alkunäyttö näyttää tältä. Syötä tiedot mistä ja minne ja lähtö ja paluuu päivät. Ohjelma laskee hinnat ja matkat vaihtoineen. Hämmästyttävä oli että ohjelma laskee kustannukset myös omalla autolla :)


 Asetuksissa voidaan vaihtoehtoja rajta ja niiden järjestykseen vaikuttaa. Vaihdot lasketaan tietojeni mukaan ihan aikatualuista, eli saattaa olla,että jos eka auto on paljon myöhässä vaihto asemalla oleva auto ei odeota.

Eli linkki ohjelmaan PerilleApp 

Toisena ohjelmana esittelen vaihtoehdon paikallis liikenteen selvittämiseksi. Turussa on tosiaan ollut vähän kehnoa tuo tarjonta. Stoppi sovellusta koetin, kyllähän sekin toimii, mutta heikkonäköiselle tai sokealle se ole kovinkaan käytettävä. Pysäkit pitää valita kartasta ja aina kun ohjelman avaa, näkymä osoittaa turun torille, eli paikannus ei ala automaattisesti. Nyt näyttää siltä,etä löysin mitä olin hakemassakin, nimittäin sovelluksen nimeltä Movit.
 Nimestään huolimatta sovellus on ihan suomea. Linjat valinnan alta löytää busilinjojen reitit ja aikautulut. Ohjelmalle voi syöttää työ ja koti osoitteet valimiiksi,
helpottamaan reitin hakua. Reittiopastuksen voi jättää taustalle ja ohjenlma kertoo milloin sinun pitää jäädä pois. Vaikuttaa oikein lupaavalta sovellukselta ja sen käytämine vaikuttaa helpolta.
Linkki Movit sovellukseen.

Musiikin kuuntelusta ja vähän muustakin

Aiemmin olen esitellyt kirjankuuntelu ohjelmia. En tähän nyt rupea eritelemään erilaisia musiikkisoittimia, mutta yleiseti voin todeta,että jokainen android sisältää jonkilaisen musiikkisoittimen. Sosiaalinen media on on osa tätä,sillä tavallla, että monet jakaa tietoa mitä musiikkia kuuntelee. Google musiikki ja Spotify tarjoaa hyvin samantapaisia palveluja. Google ei ehkä kuitenkaan ole play musiikin avulla pystynyt luomaan spotifylle kilpailijaa, yhtä vähän kuin google+ on kilpailija facebookille tai Hangout häviää käyttäjämäärissä whatsupille? Musiikin kuunteluun tietysti liittyy myös käyttämäni Musixmatch sovellus. Kun soitan jotain musiikkia, sovellus hakee kappaleen sanoituksia lyrics palvelutsta. Eriäaiset soittoäänten tekemiseen ja hakemiseen liittyvät sovellukset voisi kanssa liittää tähän blogi postiin. Ite olen käyttänyt mm zedge palvelua soittoäänteh hakemiseen ja nytten myös olen tehnyt soittoääniä itse ringtone makerilla, tässä ei ole linkkiä, koska tähän arkoitukseen ja tällä hakusanalla löytyy useita vaihtoehtoja.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Puhelimen sää ohjelmat ja levytilan hallinta

Kerran aiemmin kirjoitin puhelimen sää ohjelmista. Säätila tänään otsikolla.
http://tanssiva-android.blogspot.fi/2016/07/saatila-tanaan.html Honor8 mukana näyttää olevan ihan mukava ja kattava säätila ohjelma The weatherstation ja lisäksi Sää ohjelma, siis accuweather. Moni tässäkin blogissa mainittu ohjelma onkin vaihtoehto, puhelimesta itsestään löytyy nykyisin paljon huödyllistä.
Honor8 on muuttanut myös tarveta puhelimen siivouksen suhteen. Puhelimessa on itsessään puhelimen hallinta ohjelma, jolla siivos onistuu. Käyttöjärjestelmä versio 6.0 osaa ensimmäistä kertaa käyttää ulkoista kortia oikein. Pelkästän 32 gigan puhelimen muisti tuntuu riittävältä mininun käyttööni, kokonais tallennuskapasiteetti kasvoi 16 gigaa, tietysti paljon kuvaava ihminen saattaa harkita 64 Gt mallia, ero sinänsä olisi ollut vain 50 euroa, mutta jos 16 gt:llä on pärjäty vuosia, mikä tilanteen muuttaisi?