perjantai 13. lokakuuta 2017

Aquamail vs Bluemail

Sähköpostista olen kirjoittanut ennenkin. Puhelimessa olen käyttänyt pitkään aquamailia, olen vieläkin sitä mieltä, että aquamail saattaa useimmissa tapuksissa olla parempi pientä veratailua tähän.

Kaksivaiheinen kirjautuminen

Molemmat ohjelmat tukee oauth tunnistautumista, eli kaksivaiheinen kirjautuminen toimii.

Kieli

Molemat vain englanniksi.

Viestien ketjutus

Muistaakseni molemmissa on, joskaan en halua viestejä ketjutettavan.

Usenan sähköpostin käsittely.

Molemmmissa on, mutta aquamailin smartfolder keräilee viestejä useasta
tilistä.

Active sync

Molemmissa pittäisi olla, mutta määritellä osasin vain Bluemailiin.
Työpostina kun on zimbra, oamt kalenterit näkyy kalenteri näkymässä,
mutta jaettuja kalentereja varten tarvitaan edellen zcal sovellus. Tämä
tarvitaan myös puhelimen toimittajan omalle sähköpostiohjelmalle.
Active sync bluemailiin on helppo määritellä.


torstai 29. kesäkuuta 2017

Here we go sovellus


Tulin ladanneeksi joitakin päiviä sitten tuon Nokiasta tutun navigaattorin
androidiin.
Siinä on hauskoja ominaisuuksia, jotka näkyvät myös Talkbackia käyttäessä.
Esimerkiksi kotona ollessani voin katsella koska lähitieltä menee kaupungin
bussi.
Kun oli tarvetta mennä pojan kanssa Bauhausiin, testasin sitä.
Syötin hakukentään Bauhaus ja listalle tarjottiin Raision liikettä, joks oli
siis lähin.
Ensimmäiseksi neuvonta oli engalnniksi joten, jouduin lataamaan suomen
kielen äänen,
mutta ilmaiseksi paikanussoftaksi tämä toimii tosi hienosti.
Opastustiloja on kävileyyn, bussilla liikkumiseen ja pyöräilyyn.
Kaista avustus on autoillessa ja nuo lähellä toiminnotkin on melko lailla
saman oloisia kuin goglen vastaavat. Tuo oli yllätys,että noin näppärästi voin hakea liikkeen
nimelläkin, missä
on lähin :). Vertaan
tätä lähinnä käyttämääni sygic navigaattoriin jossa on Tomtomia vastaavat kartta-aineistot, mutta hinta iki kartoilla onkin sitten jotain 40 euron
luokaa, en muista asiaa, sillä sygic on ollut mulla ostetuna jo muutaman
vuoden.
Tuolloin luovuin Tomtomista kömpelönä ja vanhentuneena laitteena, nykyiset
Tomtomit toki on jo hieman parempia, joskaan sygic ohjelma vaatii kyllä näkemistä.
Jos mieli tutkia ympärisön kattaa puheavustettuna, niin voihan sitä ladata vanhan
intersection explorerin, se tosin ei puhu suomea, mutta lähi katujen nimitä saa selvää ihan hipelöimällä karttaa.
Kävellen paikantamisen nuevontaa en ole testannut vielä Herewe go:lla,
mutta oletan sen toimivan
yhtä jouhevasti kuin autollakin ajaessa. Painikeet ja listat ovat
sovelluksen ala laidasa, Talkbadk sanoo vasemmasta, nimetön painike, se on paikannus painike, eli
tämmöisiä kyllä on. Hakukenttä on ylhäällä, kun kirjoitat sinne ja hyväksyt
niin alalaitaan tulee reitiohjeet painike, kun sitä painaa tule ajt eri
kulkuvälineillä
minulla järjestyksessä autolla, pyörällä, bussilla kävellen, hammas ratas
näppäinkin ja pika suodattimet on mutta niistä talkback ei puhu mitään :(.
Eli hieman joutuu ihmettelemään tuota reittioheen antamia aikoja milä
kulkuneuvalla ne on kun ei sitä kerrota kerrotaan vain kestoaika, josta voi
tietty jotain päätellä, kun tapa on valittu, tulee vasemmalle alas aloita.
Eli tällä pika testillä Here ei täysin sovi sokolle, mutta ainakin sokko
voi etsiä sillä kuinkakaukana on kauppa tai jokin muu palvelu,
reittiopastuksen aloitukseen sokkona tarvitaan aikalailla urheilu mieltä
jos ei ole näkevää apua saatavilla :). Menu ei tottele kkasois napautusta talkbackilla
vaan menun sa esiin vetämällä kahdella sormella näytön laidasta

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kaksi sim korttia

Tulin tossa kesällä laittaneeksi Honor8 toisen sim kortin, jossa on 4G-yhteys.
Halusin säilyttää vanhan Tele-finlandin liittymän, jossa on 300 minuuttia puheaikaa. Hinnallisesti olisi ollut järkevämpää vaihtaa Telian S-liittymään, jossa 600 minuuttia puheaikaa, mutta toisaalta 300 on riittänyt mainiosti.
No sain aluksi uuden Telia data liittymän 6 euroon, mutta nyt ne pirulaiset ovat nostaneet sitä. Todennäköisesti irtisanon liittymän varsin piaan.
Havainto joka yllätti ainakin itseni tässä kahden sim kortin käytössä oli, että toisesta simkortista ei saa ulos kuin 2G nopeuden. Ongelmia oli joitakin viikkoja sitten, kun Telia "korjasi" yhteyksiään,eikä 2G Turussa tahtonut toimia Telian verkossa ollenkaan. Telian laatu on jotenkin huomattavan kyseenalainen.
Ruoviskelen kuopissani, josko vaihtaisin MOI-liittymään. Meinaan jos teen, niin,
että suljen Telia data liittymän ja vaihdan varsinaisen liittymän Telia S:n saan vuodeksi liittymän 16,90, mutta sen jälkeen hinta onkin jo pari kymppiä, niin
miksen sitten vaihtaisi saman tien MOI:hin ja maksaisi 16 euroa 4 - gigaaa siirtoa ja rajttoman puheen liittymästä. Kaiken lisäksi Telia kuuluu huonommin pöpelikössä kuin Elisa. Elisa on kuitenkin selvästi kallein liittymä.  Arvelluttaa kuitenkin tuo MOI:n kuuluvuus.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Soittajan nimen sanominen

Talkbackista poistui soittajan nimen sanominen jossakin versiosa.
Olen itse päätynyt kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja, mm tlaking caller id:tä.
Toimii hyvin kunhan on talkback päällä. Entäpä näkevillä, tuskin kukaan haluaa talkbackia käyttää ellei ole pakko. Jännä juttu että suurennuseleet toimii ilman talkbackia, outo juttu että soittajan nimen sanominen poikkeaa tästä.
Erilaisia hands free ohjelmia ja avustajia on olemassa ja tästä aiheesta olen kirjoittanut aiemmin handsfree aiheella.
Nyttemmin olen löytänyt ohjelman joka sanoo soittajan nimen vaikkei talkback ole päällä nimittäin Enhancded caller id (eCID) vaikka kyseessä on englanninkielinen ohjelma voit muokaa mitä se sanoo puhelun tullessa.
Ainoa tilanne jossa ohjelma ei toimi on se, jos laitat puhelimen ultra virransäästö tilaan, jolloin vain muutama ohjelma on käynnissä. Itselleni on tullut vahvasti se tutntuma ettei talkbackin käyttäjän kannata muutenkaan ultra virransäästöä käyttää, sillä siitä on todella vaikea päästä pois.
What do you want to do ?
New mail

torstai 23. maaliskuuta 2017

Pakatut tiedostot

Android linux on siitä ihmeellinen järjestelmä, ettei siinä alunperin oikein ollut tukea suoraan pakatuile tiedostoille. Erityispiirteenä on,että zip pääte ei suoraan ole assosioitu mihinkään. Ei sillä tavalla, kuin windowsissa. Sama ilmiö oli alunperin openoffice documenteissa, polaris office ei suoraan osannut niitä avata, mutta vinkki avaamiseen löytyi kyllä. Nykyisin polaris office näyttää ODT päätteestä selviävän.
Pakatut tiedostot ovat kuitenkin aivan erityisasemassa linuxissa, etenkin androidissa. Jos järjesetelmä lukitukset on avattu, puhelimeen asennettu root image, voidaan koko puhelimen käyttöjärjeselmän sisältö korvata toisella pakatusta tiedostosta. Niin ikään Rom magerilla rootatusta puhelimen nykyisestä sisällöstä voidaan tehdä varmuuskopio.
Tästä huolimatta korkeammalla tasolla pakattu tiedosto ei siis ole automaattisesti tuettu. Nykyisissä android sovelluksissa pakattu tiedosto on tuottu tiedostojen hallinnassa, jolei niin ole voi asentaa astro filemanagerin tai 7zip ohjelman 2.0 version tai vanhemman. 
What do you want to do ?
New mail

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Ulkonäön muokaus, teemat ja fontit.

Puhelimesta saa mielenkiintoisemman näköisen vaihtamalla teemaa.
Teemat vaikuttavat moneen asiaan.
Kun lueskelin joskus dark thmestä, tavoite oli mm viransäästö.
Näkemisen kannalta voi käyttää myös käännettyjä värejä, tai silmien mukavuus asetuskin
on ihan kiva ominaisuus Honor puhelimessa.
Puhelimen ulkonäkö vai muuttua myös käyttämällä isompia kuvakeita ja tekstejä.

Nova laucherin käyttöön minulla on eleiden lisäksi toinenkin syy, nimittäin mahdollisuus
kasvattaa kuvakkeiden kokoa. Iso kuvake koko vähentää kuhunkin työtilaan mahtuvien kuvakkeiden määrää ja helpottaa hahmottamaan missä mitäkin on jo katsomatta tai talkback ohjelmallakin helpottaa ohjelmien löytämistä. Nova Laucherin kuvakkeinden ja nimikkeiden kasvatus  löytyy Nova asetuksista, kohdasta teiakka, kasvatetaan aina näkyvillä olevan telkan kuvakeiden kokoa. Koddasta widgetti ja sovellusvalikot kasvatetaan ohjelmavalikossa näkyvine kuvakkeiden kokoa, niiden järjestuksen voi laittaa listaksi, jossa on vaalea pohja. Työpöytä valikon alta kasvatetaan taas aloitusnäytöillä olevien kuvakkeiden ja tekstien kokoa.
Huom kuvakkeiden kokoon vaikutaa myös näytön sarakeiden ja rivien määrä.
Aiemmin alkunäytöistä on puhuttu tässä postauksessa
http://tanssiva-android.blogspot.fi/2016/04/nova-aloitusnayton-muokkaus.html

Fonttien muutos on tulut helpommaksi uusilla androideilla kuin vahoilla.
Nykyisin fontin kokoa voi muuttaa vaikkapa ohjelmalla Big font
näkevän kannalta big font saattaa jättää lian vähän ohelman nimestä näkyviin, kuvakkiessa
alkunäytöllä, sen sijaan big font kasvattaa fontteja myös asetuksissa.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Honor8 android 7.0

Helmikuun lopulla Honor8 puhelin päivittyi android 7.0.
Ensivaikutelma on tosiaan, että käyttäjäoikeudet on täysin uusittu.
Asetukset säilyi ainakin osoittain toki käytössäni oleva Nova-aloitusnäyttö, täytyi asettaa uudelleen oletus näytöksi.
Talkbackin käytössä ollut käynnistys virtanäppäimellä ja pitämällä kahta sormea näytöllä ei tee enää softboottia, vaan ohjelma käynnistyy heti.

Virran säästöä on muokattu.

Nyt ultra-tilassa on mahdollista käyttää talkbackia, internet yhteydet säilyvät, talkback on käynnistettävä uudelleen, mutta toimii ultra tilassa, talkback sanoo Huawei-koti. Eli nova ilmeisesti myöskin heivataan sen ajaksi muistista.

Virransääsotilasta sanotaan:

Virransäästötila 30 h 56 min jäljellä Virransäästötila rajoittaa virran säästämiseksi taustasovellusten toimintaa, vähentää tai poistaa käytöstä joitain visuaalisia efektejä ja ääniä sekä poistaa käytöstä taustalla tapahtuvan sähköpostien haun. Virransäästötila poistetaan käytöstä automaattisesti,kun laitetta ladataan tai se on ladattu täyteen.


Ultrasta sanotaan:

Ultra 108 h 29 min jäljellä. Vain tietyt sovellukset ovat käytettävissä.

Luvut tunneista ja minuuteista, ovat siis arvioitu aika, joka on nyt jäljellä
valmiustilassa? (käytetty yli 1 vuorokausi).

Talkback

Päivityksen jälkeen Talkbackissä vaikutti olevan pätkimistä, joka loppui, kun päivitin äänitiedostot. Muuten Talkback näytti olevan ennallaan.


Yhdistäminen tietokoneeseen

Testasin liittämistä linuxiin, usb liitos kysyi vain sallintaa, linux nautilus havaitsi heti uuden usb sijainnin, eikä ilmoitusalueelta tarvinnut,erikseen sanoa, että tiedostojen katselu on sallittu. Liitostapa näyttää olevan MTP. Eli tiedon siirto oli mahdollinen laiten näkyin linuxissa nimellä FRD-L09, eli mallin nimellä, aiemmin on näkynyt nimenä android. Käytetty linux on muuten fedora 25.

Android debugging bride ei enää toimi heittämällä vaan sanoo:
no devices/emulators found

Päivityksen jälkeen usb virheenkorjaus oli ilmeisesti kytkeytynyt pois, itse kehitäjän asetukset näyttivät olevan päällä. En muista ainakaan kyteneeni usb debugingnia itse pois.

Windows sovellukset toimii myös niin kuin pitää. En ole saanut varmuuskopiointia kopioimaan puhelimen kaikkia ohjelmia, kirjoitan nyt siis Hwsuite ohjelmasta. Jotenkin ohjelma varmuuskopio jää tekemään joitain ikuisesti, mut jättäessäni ohjelmat pois niin toimii. Helium varmuuskopiointi ohjelmaa en ole Honor8 kanssa kokeilut,asian voisi testata palaan tähän ehkä lyhyellä kirjoituksella

Testasin usb-liitoksen myös Utra-virransäätötilassa, sekin toimii eli sekä kysymys käytön sallimisesta,että USB–virheenkorjauksen sallimisen.

Puhelimen lataus

Puhelimen lataus tai liittäminen usb:llä kytkee virransäästötilan pois päältä, tämä ei kuitenkaan kytke pois Utra-virransäästötilaa. Testasin myös Airmore ohjelmaa päivityksen jälkeen, ei ongelmana. Ainoa ohjelma joka josain syystä jää juntturaan on radio.fi app, mutta selaimen läpi sivusto toimii kuten pitää.

Muutoksia Wi-Fi:n käytöksessä

Olen huomannut,että Wi-Fi- yhteys nousee itsestään päälle, kun tulen paikkaan, jonka Wlan on yhdistetty puhelimeni kanssa. Eli jollain lailla, Wi-Fi on tavallaan aina aktiivinen. Honor8 päivityksen jälkeen en myöskään enää ole laittanut mobiilidataa pois päältä. Tuo saattaa vaikuttaa Wi-Fi:n automaattiseen kytkeytymiseen, honor8:ssa on nimittäin ominaisuus nimeltä Wi-Fi+, joloin mikäli Wlan on saatavilla, Wi-Fi kytkeytyy päälle. Aiemmassa EMUI 4.1 versiossa tämä ei näyttänyt kuitenkaan yhdistävän Wlaniin, jos ilmoitusalueelta olevista pika kytkimistä mahdollisuus oli kytketty pois päältä.

Ilmoitus alue

Ilmoitus alueella voi viesteihin vastata heti tai ne voi pyyhkäistä pois.

Viimeaikaiset sovellukset

Mielenkiintoisin muutos on viimeaikaisissa sovelluksissa, kun ne olivat aikaisemmassa Honorissa vaaka suunnassa niitä ei voinut selata Talkbackilla, nyt ne ovat horisonttalisesti.
Moniajo on toteyterru mielenkiintoisesti voit pitkällä painalluksella ottaa ja vetää jonkin soveluksen ruudun yläosan ja jättää toisen alaosaan, käyttää niitä yhtä aikaa. Tämä kyllä saattaa olla hieman hankala sokealle, mutta periaatteessa toimii Talkbacilla, tietenkään selaustila ei mene alempaan sovellukseen, vaan napsautat ruudun alaosaan, focus siirtyy.

En puutu honorin aloitus näyttöön tehdyistä muutoksiin, koska olen vakiinnuttanut Nova-aloitusnäytön käyttöön. Alla on vielä esittely video englanniksi. Ilman sitä en olisi kyllä keksinyt tuota viimeaikaisten sovellusten toimita tapaa :).

tiistai 14. helmikuuta 2017

Epäloogisuus googlen puheohjauksesa


Ensinnäkin pyydän lukemaan tätä tekstiä pieni pilke silmäkulmassa.
Eli aloitetaanpa. Mietin saisiko talkbackin päälle google nowlla.
Testattu on, kun saan bluetoothin päälle samomalla "bluetooth
päälle".
Niin en saa kuitenkaan talbackia päälle sanomalla talkback päälle :).
Olen kokeillut muitakin avustimia, niin kuin olen kirjoittanut. Ongelma kai lähinnä on
saada puheentunnistus päälle. Goole now on hyväksi havaittu. Lisäksi on
luottamuskysymykset, googella on myös google assistant. Näyttäsi myös siltä,
ettei voi n voi kytkeä mobiilidataa pois sanomalla ”mobiilidata pois”.
Eli tässä tapauksessa sillä estetään ampumasta itseä nilkkaan, sillä google
nowhan lakkaisi toimimasta ilman nttiä. Päätelmäni on, että koska talkback tarvitsea luvan
päästä kaikkialle,sitä ei voida kytkeä päälle turvallisuuteen vedoten puheohjauksella.
Niinpä niin, no sehän on turvalista, kun google puheohjausta käyttäessään
nauhoittaa kaiken :D. Tästä syystä en ole asentanut google assistant ohjelmaa.
On nimittäin mielenkiintoista tutkailla välillä omaa toimintaa google tiline hallinnan kautta.
Joka tapauksessa asetustenkauttahelppokäyttöisyys kytkimet varoittaa asioista kun se otetaan asetusten kautta käyttöön, lisäksi kysytään puhelimen lukituskoodi.
En muuten saa tälläkohtaa kuitattu lukituskoodia myöskään
sormenjälkitunnistimella.
Sama pätee kaikkiin kytkimiin, jotka ovat helppokäyttöisyyden alla.
En muuten ole saanut selville, mihin esimerkiksi nortonin helppokäyttöisyys
kytkin oikeastan vaikuttaa, Norton on kuitenkin myös tuolla kohdassa suojaus ja laitteen
ylläpitäjät. Mutta arvelen,että talkback puhuu enemän arkaluotoista tietoa myös nortonissa
kun helppokäyttöisyyden kanssa.
Käsittääkseni ohjelmilla joille annetaan pääkäyttäjä oikeuksia on pääsy jokatapauksessa pääkäyttäjä toimintoihin kuten varmuuskopiointi. Epäloogisuus talkbackin
kohdalla on tietysti se,että minulla on kohdasa helppokäyttöisyys esteetömyyden pika kuvake käytössä päällä.
On muuten epälooginen suomennos, sillä tämä mahdollistaa sen,että
painamalla virtanäppäintä ja pitämällä kahta sormea näytöllä talkback
käynnistyy, tätä toimenpidettä käytettäessä talkback ei kysele mitään, vaan
puhelin tekee ”softbootin”, voisi siis olettaa että tässä tehdään eräänlainen
oikeuksien uudelleen antaminen. Muuten samsungissahan tuo talkbackin
pikakuvake tosiaan saadaan virta näppäimen painamisen jälkeen näkyviin
tulevaan dialogiin, kuten tietty siellä on myös lentokonetila ja virta pois.
Jos ite käyn laittamassa talkbackin päälle helppokäyttöisyys valikosta, ei
softbootia tehdä, koska puhelin tosiaan kysyy vahvistuksen oikeuksista, kuten aiemmin
totesin.
Eli kuten huomaatte, tässä pakinassa on myös vastaus, miksi tuo epäloogisuus
puheohjauksesa, ettei talkbackia kytketä päälle. Tosin nämä ei perustu
muuhun kuin meikäläisen valistuneeseen arvaukseen esim siltä osim. miksi
softboot tehdään jos talkback käynnistetään virtanäppäimen avuslla ja sitä
ei tehdä jos ite käyn laittamassa sen päälle asetuksista. Tuo
jälkimmäinenhän ei ole sokealle mahdollinen, joten olisi tavallaan sokealle
helppoa että google now antaisi kytkeä aivan kaikkia kytkimiä pois ja
päälle :).
Kuvakaappaus, dialogi joka näkyy helpppökäyttöisyyden alta, kun talkback kytkin kytketään päälle.

kuvaruudun teksti tekstinä.

Käytä kohdetta TalkBack Jos TalkBack kytketään päälle, laite ei käytä nayttölukkoa datan salauksen tehostamiseen.
Kohteen TalkBack täytyy:

Tarkkailla toimenpiteitäsi
Vastaanottaa ilmoituksia, kun kommunikoit sovelluksen kanssa.

Noutaa ikkunan sisältöä
Tarkistaa käyttämäsi ikkunan sisällön.

Ottaa käyttöön Tutki koskettamalla
Kosketut kohteet lausutaan ääneen, ja ruuriulla v0i liikkua eleiden avulla.

torstai 19. tammikuuta 2017

Puhelimen muisti ja ulkoinen kortti


Vaikka nykyisin android toimii suhteellisen hyvin ulkoisen muistikortin
kanssa. Saattaa ulkoisen kortin käytössä ohjelmien asennuspaikkana tulla ongelmia.

Versio 6.x ja uudemat ovat varman paljon ongelmia korjanneet.
Minulle on henkilökohtaisesti kuitenkin käynyt niin, etten luota täysin
ulkoiseen sd-korttiin.
Linux käyttöjärjestelmä tekee sen,että ulkoisela kortilla tulisi olla ext4
tiedostojärjestelmä, jotta se olisi täysin linux yhteensopiva. Ulkoisen levyn nopeus pitäisi olla niin
nopea,että käyttöjärjestelmä ottaisi sen käyttöön (mount) nopeasti ennen käynnistyksen yhdteydessä (init) prosesseja. Juuri tuo epäilyttää ulkoisissa korteissa. Boottaus jäjjestys
on varmasti ensisijaisesti sisäisestä kortista, kun tutkii androidia
adb:llä (android debugging bridge), on huikea ero vanhemman ja uudemman android version antamien tietojen välillä. ”levyt” näkyvät nykyisin, tässä esimerkki.

Debuging pitää olla sallittu ja adb shell puhelimenpäästä sallittu kuten lelvyjen käyttö. Asiasta kiinnostuneet löytää lisätietoa muualta.
Adb shell (enter käynnistää tässä kirjoitettu Honor8 shelliin diskfree komento

df
Filesystem Size Used Free Blksize
/dev 1.8G 116.0K 1.8G 4096
/sys/fs/cgroup 1.8G 12.0K 1.8G 4096
/mnt 1.8G 0.0K 1.8G 4096
/sys/fs/cgroup/pids: Permission denied
/system 3.4G 2.4G 942.8M 4096
/cust 492.0M 409.6M 82.4M 4096
/cache 248.0M 160.0K 247.8M 4096
/splash2: Permission denied
/3rdmodem 59.0M 4.8M 54.2M 1024
/3rdmodemnvm: Permission denied
/3rdmodemnvmbkp: Permission denied
/sec_storage: Permission denied
/mnvm2:0: Permission denied
/modem_log: Permission denied
/storage 1.8G 0.0K 1.8G 4096
/data 24.1G 11.3G 12.7G 4096
/mnt/runtime/default/emulated: Permission denied
/storage/emulated 24.1G 11.7G 12.4G 4096
/mnt/runtime/read/emulated: Permission denied
/mnt/runtime/write/emulated: Permission denied
/mnt/media_rw/373F-12EB: Permission denied
/mnt/runtime/default/373F-12EB: Permission denied
/storage/373F-12EB 14.9G 4.2G 10.7G 32768
/mnt/runtime/read/373F-12EB: Permission denied
/mnt/runtime/write/373F-12EB: Permission denied
1|shell@HWFRD:/ $

Eli ulkoisena korttina 16 Gt toshiba (todellinen tila 14.9 gigaa josta vapaana 10,7 Gt)
Storage emulated,joka on puhelimen sisäinenen levy ,jossa 24.1 gt tilasta jaljella on 12.4 gt)
huomaa että ns rom muisti vie osan 32 gt kortista (hakemisto system 3.4 gt)

Niin ikään näet komennolla ls listauksen puhelimen juurihakemistosta.
Siellä hakemisto sdcard joka edustaa puehlimen sisäistä korttia
Lisäksi näet hakemiston storage, jossa symboliset linkit todellisiin tallennustiloihin
alla esimerkki:
cd storage/
ls -al
drwxrwx--x root sdcard_rw 1970-01-01 02:00 373F-12EB
drwx--x--x root sdcard_rw 2016-10-18 01:12 emulated
lrwxrwxrwx root root 2017-01-09 21:25 sdcard0 -> /storage/self/primary
lrwxrwxrwx root root 2017-01-19 08:29 sdcard1 -> /storage/373F-12EB
drwxr-xr-x root root 2017-01-09 21:24 self


Vaikka noin hyvin asiat on nähtävillä,silti ole vakuuttunut siitä,että kaikki palvelut käynnistyisi mikäli ne on sijoitettu käyttämään ulkoista korttia. Itse asiassa on havaintoja päinvastaisesta
esimerkiksi saavutettavuutta tarvittaessa. Vastaan tuli tapaus jossa talkback ei käynnistynyt
bootissa.
Lisäksi kun itse laitoin ulkoisen muistikortin,joka oli ollut jo vanhassa puhelimessa,
puhelin ilmoitti käynnistyessään, että kortista saattaa aiheutua
suorituskyky ongelmia,koska se ei ollut mikään ultranoepa sd kortti. Tästä syystä kannattaneekin ottaa vakavasti suositukset nopeiden sd-korttien käyttämisen puolesta.
Olen todennut,että oikeuksien antaminen ulkoiseen korttiin, on jotenkin
kökkö, se on kökkö jopa ilman talkbacia. On tullut tuo vastaan mm
purkattujen tiedostojen purussa ulkoiselle kortille.
Ihmettelin asiaa Samsungissa vanhojen android versioiden
kanssa. Aivan helposti se ei minusta nykyisinkään tapahdu, vaikka voi olla
että toimin hassusti. 
Eli otetaanpa tästä nyt sellainen rautalanka väännös. Lataan pakatun tiedoston
puhelimen sisäiseen korttiin kansioon download. Jos avaan ja yritän purkaa
zipin suoraan ulkoiseen korttiin päädyn tilanteeseen jossa järjestelmä
pyytää antamaan käyttämälleni 7zipperille oikeudet ulkoiseen korttiin. Meni
tovi aikaa ennen kuin tajusin miten tuossa pitää toimia :).
Eli mulla ukee puunäkymä jossa näkyy sisäinen muisti ja muistikortti, joka
tässä honor8:ssa näyttää sanovan olevansa toshiba, aiemmissa android
versioissa Samsungissa luki tässä numerorarja :). Kun välitsen ulkoisen
kortin sen jälkeen pitää valita "valitse kaikk"i ja hyväksyä, mikäli haluaa
purkaa zipin mihin tahansa. Ohjelmissa on eroja tuossa ulkoisen kortin
käytössä.
Koska olen siinä mielessä poikkeava näkövammainen, että mulla on ofline karttoja
puhelimessa, ne luontaisesti osaa käyttää ulkoista korttia, samaa ei voi
sanoa kaikista sovelluksista. Kamera sovellus niin ikään voidaan laittaa tallettamaan
kuvat puhelimen ulkoiselle kortille.

torstai 5. tammikuuta 2017

Vaihtoehtoja AirDroidille osa2: Mightytext


Tässä esittelen lyhyesti MightyText sovelluksen, joka on niin ikään vaihtoehto Airdroidille, Mightytextin käyttöliittymä on toisin kuin Airmoren vain englanninkielisenä. Mightytext keskittyy lähinnä tekstiviesteihin. Mikäli halutaan muuta Airmore on huomattavasti kattavampi. Toki kannattaa tutkia millaisia yhteistyökaluja puhelimen valmistaja tarjoaa. Huowei ainakin tarjoaa Huawei suitea ja Samsung Kies ohjelmaa, jotka toimii johdon avulla. Olen esitelyt nämä jututut lähinnä se mielessä, jos ja kun halutaan isolta näytöltä lukea puhelinta, eikä ole johtoa eika mahdollisuutta jakaa ruutua älytelkkariin. Ohjelman voi ladata täältä. Alla alkunäyttö

google storesta näyttää löytyvän myös tällainen versio. Enpä tiedä mikä ero näillä oikeastaan on. Enkä esittele tuota toista. Kuten en ole esitellyt Pushbullettiakaan, jota myös tarjotaan tämän kaltaisten ohjelmien käytäjille.
Aluksi kun menet Mitext.net/app sivulle  sinulta kysytään lupaa käyttää google google tietoja.
Kuvass sms näyttö


Vaihtoehtoja AirDroidille Airmore

Esittelin Airdroidin täällä
http://tanssiva-android.blogspot.fi/2016/04/airdroid-langattonta-tiedonsiirtoa.html
Nytten kun on vähän tehokkaampi puhelin, airdroid monista hyvistä ominaisuuksista huolimatta on kohtuullisen kova veikko syömään patteria, eli virtan käytössä on ihan syöksähti syysta tai toisesta suurkuluttajien joukkoon.
Huawein Honor8 puhelimessa tuon huomaa nopeasti.
Kun netistä hakee vaihtoehtoa, kyllähän niitä englanniksi löytyy, pitäydyn edelleen tämän blogin kanssa suomenkielisenä, joten lyhyesti esittelen tässä pari.


AirMore

Ensimmäisenä esittelen airmoren. Asenna puhelimen airmore Sovellus.
täältä ja mene osoitteeseen http://web.airmore.com/
sieltä saat esille alla olevan näkymän.Puhelimen päässä AirMore kuvassa oikealla.
s

 
Kun napautat yhdistä kuvaketta saat QR- koodin sannaajan jonka osoitatat selaimessa näkyvään QR koodiin. Vastaava ominiasuus käynnistyy skannaamine valinnasta, jost kuvakaappaus tässä.










Selaimen kuva vaihtuu uutee näkymään. Airmorea käytetään wi-fi:n kautta, mikäli olet mobiili datan tilassa airmore tarjoaa mahdollisuutta käyttää puhelinta hotspottina, en ole kokeillut tuota tilaa, sillä en ole tarvinnut sitä.




Yllä oleva kuvakaappaus esittää näkymää puhelimen musiikki valinana jälkeen.
Pystyt soittamaan musiikkia suraan AIrmoren läpi.